Suihkonen.pien

Markus Suihkonen, basso

Lataa korkearesol. kuva >>
Kuva: Maria Suihkonen

Basso Markus Suihkonen (s. 1993) aloitti lauluopinnot Tom Nymanin johdolla. Syksystä 2013 lähtien hän on opiskellut Sibelius-Akatemian laulumusiikin osastolla, jossa hänen opettajinaan ovat toimineet Petteri Salomaa ja Jaakko Ryhänen. Suihkonen on täydentänyt opintojaan Mika Kareksen opissa ja osallistunut mm. Martin Katzin ja Dorothy Irvingin mestarikurssille.

Suihkonen sai ensimmäisen palkinnon vuoden 2015 Timo Mustakallio -laulukilpailussa. Samana kesänä hänestä tuli Martti Talvela -säätiön stipendiaatti. Alfred Kordelinin ja Selim Eskelinin säätiöt ovat tukeneet Suihkosen lauluopintoja ja  -uraa.

Oopperalavalla Markus Suihkonen nähtiin ensimmäistä kertaa Collinen roolissa Taideyliopiston La Bohèmessa 2014. Samana kesänä hänet nähtiin Savonlinnan oopperajuhlakuoron riveissä. Suihkonen debytoi Suomen Kansallisoopperassa Shostakovitshin Nenä -produktiossa syyskaudella 2015. Keväällä 2016 Suihkonen lauloi Figaron roolin Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen Figaron häät –produktiossa, sekä Komtuurin roolin Aleksanterin teatterin Don Giovannissa.

Keväällä 2016 hän konsertoi Pietarin Mariinski-teatterissa Tuula Hällströmin kanssa ja kuluneena kesänä Savonlinnan oopperajuhlilla.
Kaudella 2016-2017 Suihkonen esiintyy esimerkiksi Tampere Filharmonian ja Kuopion kaupunginorkesterin solistina ja kesällä 2017 hän debytoi Savonlinnassa oopperajuhlien Kullervo -produktiossa.

Olkaa hyvä ja ottakaa meihin yhteyttä, annamme mielellämme lisätietoja ja vastaamme kysymyksiinne.